



lastenmaa


Mummon


Palsta
Isän Paikka
Perheneuvojan työssäni sain kuulla joitakin nuorten miesten ajatuksia ja kommentteja, jotka palautuvat vieläkin mieleen. Pienen pojan isä arveli, että miehellä tuskin voi olla erityisempää osuutta lapsensa elämässä ennen tämän koulu ikää; vaimo siis hoitakoon hommat siihen saakka. Toinen totesi, että taloyhtiön hiekkalaatikolla hän ei aio näyttäytyä mistään hinnasta. Kolmas kertoi, että aina palatessaan kotiin pitkältä työkomennukselta hän kokee itsensä yhtä tärkeäksi perheen jäseneksi kuin pölyttynyttä piironki askarteluhuoneen nurkassa.
Mikä saa jotkut nuoret isät vetäytymään syrjään ja luovuttamaan vanhemmuuden valtikan naiselle? Tuntevatko he olonsa epämukavaksi tavalliseen perhe-elämään liittyvissä sosiaalisissa tilanteissa, joissa naiset vaikuttavat ylivoimaisen päteviltä? Kaipaisivatko miehet kurssitusta: miten ihan käytännössä otan oman paikkani lapseni elämässä? Voisinko tehdä sen tavalla, joka sopii myös tälläiselle luola miehen jälkeläiselle, ehkä hiukkasen jörölle ja karhealle, mutta opinhaluiselle?
Kaikissa perheissä olisi käyttöä miehelle , joka rennosti laskeutuu lattialle tai hiekkalaatikkoon reunalle puuhailemaan lapsensa kanssa huolestumatta siitä, että hänen arovnsa kärsii tai housun takamuksensa alkavat kiiltää. Näkö alat ovat erilaiset kuin miehen normaaleista korkeuksista katsottuina, mutta niistä ei puutu kiinnostavia yksityiskohtia, parhaimpina lapsen silmien iloinen pilke ja kevät auringon piirtämät pisamat.
Kesä tuo mukanaan monia mahdollisuuksia luontevaan yhdessäoloon. Isän paikka voi olla pienen pyöräilijän vierellä ohjaamassa ensimmäisiä epävarmoja polkaisuja. Se voi olla myös soutuvenessä, jossa aloitteleva kalastaja tarvitsee kokeneemman neuvoja perehtyessään onkimisen saloihin. Lasten elämään aktiivisesti osallistuva isä välittää heille hyödyllisiä käytännön taitoja, tervettä omanarvontuntoa ja uskallusta kohdata hankaliakin haasteita.
Valtaosa nykyajan miehistä löytää oman paikkansa ongelmitta ja kokee isyyden syvästi tyydyttävänä. Mutta joskus edeltäviltä sukupolvilta periytyy vetäytyvä tai isyyden merkitystä vähättelevä malli. Silloin tarvitaan puolisolta tulevaa reipasta kannustusta: älähän jää syrjään, sinulle löytyy oma tärkeä tehtävä ja paikka, jota kukaan muu eu voi täyttää. Sinua tarvitaan juuri tässä ja juuri nyt!
Eeva Tavaila
Katso lasta
Avioperheiden lapsista koottu ryhmä askarteli pöydän ääressä naamioita. Seitsenvuotias nuori mies teki rohkeuden naamarin: ”Mulla pitää olla tällänen kun en voi näyttää äidille, että mulla on paha mieli.”
Avioeroperheitä on maassamme yhä enemmän, suhteellisesti runsaammin kuin muissa Euroopan maissa. Tuhannet lapset joutuvat vuosittain elämään vaikean erokriisin puristuksessa.
”Tuskin he siitä ovat kärsineet, emme ainakaan ole huomanneet.” ”He ovat vielä niin pieniä, eivät he sitä ymmärrä.” ”He ovat jo niin isoja, heillä on omat menonsa; ei se näytä heihin koskevan.”
Vanhempien tuska on niin suuri, etteivät he jaksa keskittyä lapsensa tuntemuksiin. Rohkeuden tai välinpitämättömyyden naamarin taakse kurkistaminen ja lapsen todellisten kasvojen näkeminen saattaisi musertaa omien raastavien ongelmiensa keskellä elävät vanhemmat.
Lasten turvattomuus on huolestuttavasti lisääntymässä, samoin levottomuus, jopa väkivaltaisuus. Näyttää siltä, että monien vanhempien voimavarat ovat kovin rajalliset: jo yden lapsen hyvä hoito tuntuu olevan ylivoimainen ponnistus.
Toisaalta jotkut nykyvanhemmat saattavat kuvitella, että huipputekniikan aikakauden lapset tarvitsevat jotakin merkillistä, sellaista, mihin vahempien voimat, taito ja varallisuus eivät riitä.
Lapset ovat kuitenkin tarpeiltaan hyvin vanhanaikaisia. He tarvitsevat aikaa, välittämistä ja yhdessäoloa, erityisesti päivittäisiä ateriahetkiä, jolloin voi jakaa päiväkodin ja koulun kuulumisia ja kokea turvallista yhteyttä. Retket kirjastoon, uimahalliin, leikkipuistoon tai perhekirkkoon eivät ole ylivoimaisia vanhempien taidoille eivätkä kukkarolle.
Jos vanhemmilla on jokin keskinäinen ongelma, pienikin lapsi aistii sen herkemmin kuin aikuiset arvaavat. Asian voi puhua reilusti: isällä ja äidillä on nyt vaikeaa keskenään, mutta sinä et ole siihen millään tavoin syyllinen. Välitämme sinusta aivan yhtä paljon kuin ennenkin ja pidämme sinusta huolta. Yritämme tehdä kaikkemme jotta löydämme avun ja selviämme eteenpäin. Jos sinulla on kurja olo, voit aina tulla juttelemaan meidän kanssamme.
Kunpa lapset voisivat luottaa meidän aikuisuuteemme niin paljon, että uskaltaisivat näyttää meille myös pelkonsa, ahdinkonsa ja mielipahansa. Silloin tietäisimme, ettemme lasta katsoessamme ole silmätyksin naamarin, vaan lapsen todellisuuden kanssa.
Eeva Tavaila on eläkkeelle siirtynyt psykologi, joka on toiminut kirkon perheneuvojana lähes 30 vuotta.







